Noin viikon Pennoilut

Eka viikko menestyksekästä kuluseurantaa takana, jes!

Tuntuu että minun on hankala muodostaa uusia rutiineita, mutta pennoilu on toistaiseksi tuntunut kohtuu kevyeltä. Osansa toki tekee se, että shoppailun sijaan olen painanut ylitöitä ja ravannut harrastuksissa, joten kirjattavaa ei ole kertynyt ylenmäärin. Viikossa ei nyt muutenkaan ihmeitä ehdi tapahtua, mutta halusin tulla purkamaan tuntojani jo tässä kohtaa, kun uutuudenviehätys on vielä kovaa ja kuherruskuukausi Pennon kanssa mitä parhaimmassa vaiheessa.

Miltä siellä Pennossa sitten näyttää? Ainakin yhden asian voin jo viikon perusteella sanoa: rahaa valuu helposti pieniä summia kerrallaan sinne ja tänne. On halloween-maskeerausta, taksia, satunnaisia vaatteita ja parkkimaksuja. Baarissa käyminenkin on kallista, mutta se nyt ei tullut yllätyksenä. Käyn harvoin, mutta silloin kun käyn, en ole aamulla uskaltanut laskea kokonaissummaa. Tuossa se nyt kuitenkin on; takseineen, mäkkäreineen ja sisäänpääsyineen noin 70 euroa. Olisi tuolla rahalla varmaan jotain pitkäaikaisempaakin iloa saanut.

Olen tässä pennoiluhuumassani syöttänyt sinne valmiiksi jo tulevienkin kuukausien tiedossa olevia menoja. Etenkin harrastuksista johtuen minulla on paljon toistuvia pieniä maksuja, joista kasvaa helposti yhdelle kuukaudelle pelottavan suuri summa, jos niihin ei etukäteen varaudu. Esimerkiksi tammikuussa menee kolmen seuran jäsenmaksut ja kaksi lajilisenssiä. Yksittäin ne eivät taloutta kaada, mutta viisi muutaman kympin maksua yhden kuun aikana tekeekin jo parisataa euroa. Nyt tuo summa on ainakin teorian tasolla otettu huomioon ja ennakoitu.

Toistaiseksi Penno tuntuu ylitöiden ohessa suitsineen ylimääräistä kulutusta ihan mukavasti, kun joudun huomioimaan tililtä poistuvan rahan muutoinkin kuin korttia vilauttamalla. Tämän sivuvaikutuksen soisin jatkuvan. Palailen Pennoni sisältöön seuraavaksi kuun lopussa, jolloin tuo piirakkakin näyttänee hieman realistisemmalta.