Postaussarja: Eurotarkan KAS-lista minun näkökulmastani: 1. Talous

*Postaus sisältää affiliate-linkkejä, jotka on merkitty tähdellä*

Olen tässä tämän vuoden taloudellista hässäkkää peratessani havahtunut siihen, että ensi vuoden tavoitteen saavuttaakseni minun on todella muutettava käytöstäni. Koska en täysin luota siihen, että kykenen vastustamaan kaikkia impulssejani, täytyy kääntää myös pienempiä kiviä säästöjen saamiseksi. Eurotarkan Kaikkien Aikojen Säästövinkit -lista on roikkunut kirjanmerkkipalkissani varmaan kuukausia, mutta viime lukukerrasta on jo aikaa. Niinpä ajattelin nyt käydä listaa läpi kategoria kerrallaan ja tutkia, mitä säästövinkkejä jo noudatan ja etenkin, mitä uusia keinoja voisin sieltä löytää.

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Eurotarkan listaukseen sekä listauksessa mainittuihin lähteisiin, ja tosiaan tämä postaus on omankin kirjoitukseni pohjana. Käyn lyhyesti ja tiivistetysti (eli kannattaa tsekata myös Eurotarkan listaus kokonaiskuvan saadaksesi!) läpi listan vinkkejä sekä kerään checklistin, mitä säästövinkkejä aion erityisesti viedä vuoteen 2021.


Eurotarkan taloussäästövinkit

Eurotarkan taloussäästövinkit lähtevät liikkeelle hyvinkin perusteista; selvitä mihin raha kuluu, budjetoi ja pysyttele budjetissa, säästä ensin itsellesi ja sijoita se, mitä et lähiaikoina tarvitse. Selvää pässinlihaa, mutta käytännössä yllättävän hankalaa etenkin silloin, kun oma jaksaminen ei ole ihan kohdillaan. Itse olen taas palaillut kirjaamisen ja budjetoinnin pariin, josko alkuvuodesta pystyisin taas siirtämään rahaa säännöllisesti talteen, ja sitten aikoinaan kun puskuri on kunnossa ja oma asunto ostettu, myös sijoittamaan jälleen.

Myös huono laina on säästövinkeissä tapetilla, ja luottokortin käyttöä suositellaan vältettävän. No te tiedätte kuinka tämä on kohdallani sujunut. Vuoteen 2021 pyrin kuitenkin suuntaamaan luottokortittomana! Mikäli huonoa lainaa on päässyt syntymään, kannattaa se vähintäänkin kilpailuttaa, ja näin itsekin olen tehnyt, sillä yhdistin juuri lainani Anyfinillä*. Minimikuukausimaksuni puolittui ja todellinen vuosikorkokin tipahti useamman prosenttiyksikön. Myös nopeampi lainanmaksu vähentää lainasta syntyviä kuluja, ja siksi itsekin teen minimilyhennykseen nähden lähes tuplalyhennyksen joka kuukausi.

Sitten päästään pienempiin kuluihin, eli alennuskoodeihin, opiskelijaetuihin ja keskittämiseen. Nyt nolona muistan, että shoppailuhuumassa alennukset tulee usein unohdettua. Alekoodin googlaaminen tai opiskelijakortin vilauttaminen ei montaa sekuntia vie, mutta unohtuu itseltäni turhan usein. Jos sitä joka tapauksessa kuluttaa rahaa ja tekee ostoksia, voisi sen saman tien tehdä muutaman euron edullisemminkin tai saada edes ilmaiset postikulut. Opiskelija olen ollut vasta niin vähän aikaa, ettei kortin näyttäminen tule vielä selkärangasta. Keskittämisessä olen sen sijaan kunnostautunut, ja teen ruokaostokset ja tankkaukset lähes yksinomaan S-ketjussa. Polttoaine ei ABC:llä ole halvinta, mutta olen mieltynyt asemien tasalaatuisuuteen ja vakiopalveluihin. Vakuutukseni ovat kaikki Ifissä, josta sain halvimman tarjouksen autovakuutukselle. Ilokseni myös koirien vakuutukset olivat siellä suht edulliset. Keskittämällä säästän vakuutuksistani 15 %.

Ja sitten laskuosioon. Laskut, voi laskut… Rahamokani-postauksessani kerroinkin maksavani usein myöhästymismaksuja kun en yksinkertaisesti jaksa tai muista maksaa laskujani. Tässä olen kunnostautunut kuluvana vuonna toden teolla! Kirjaan nykyään kaikki laskut Mobifyyn** heti niiden tultua. Sovellus muistuttaa lähestyvistä eräpäivistä ja saanpa laskujen maksusta tätä kautta myös bonusta. Tuo bonus, useamman kympin vuodessa, on syy siihen, etten mielelläni vaihda laskujani e-laskuiksi vaikka se maksamista hieman nopeuttaisikin.

Tässäpä mietteeni Eurotarkan KAS-listan taloussäästövinkeistä. Osa on jo hyvin hanskassa, osan kanssa riittää skarpattavaa. Loppuun vielä pieni yhteenveto siitä, kuinka aion hyödyntää listausta ensi vuoden aikana.


Mitä vien näistä säästövinkeistä vuoteen 2021?

✅ Jatkan budjetointia ja kuluseurantaa. 📝
✅ Alan siirtää vakiosumman säästötilille heti palkkapäivänä. 💸 ➡️ 💰
✅ Selvitän, mihin verovähennyksiin olen oikeutettu ja lisäksi vähennän YTK:n maksut ja sijoituskulut.
✅ Muistan ennen ostosta tsekata alennuskoodit (minulla on OP:n omistaja-asiakkaana myös Cityshoppari käytössäni) ja opiskelija-alennuksen. 🛍️ 🏷️
✅ Katkaisen Norwegianin luottokortin toivottavasti jo ennen vuodenvaihdetta. KomplettBankin luottokortti*** maltillisella luottorajalla yhä harkinnassa. 💳
✅ Pyrin maksamaan viimeistään lomarahoilla viimeisen suorituksen Anyfinille*.
✅ Jatkan Mobifyn** käyttöä laskujeni hallinnassa.

Eurotarkan listaus oli hyvä muistutus itselleni ainakin parista pikkukikasta; verovähennyksistä ja alennusten tsekkauksesta. Vähän harmittaa näin joulukuussa huomata, että olisin voinut saada vaikka mistä ostoksistani alennusta esimerkiksi tuolla Cityshopparilla ja opiskelijakortilla. Kun niitä ostoksia nyt kerran tuli tehtyä, niin yhtä hyvin olisin voinut tehdä ne halvemmalla. Seuraavan kerran palailen Eurotarkan listaukseen myöhemmin tällä viikolla, aiheena “Elintarvikkeet ja ruoka”.

Postaussarjassa valitsemani säästövinkit ajattelin projektin lopuksi tulostaa ja sijoittaa johonkin, josta bongaan ne päivittäin. Josko ne näin uppoaisivat alitajuntaan ja muuttuisivat rutiineiksi. Suunnittelin laittavani myös lompakkoon muutaman säästövinkin näkyville, jotta esimerkiksi sen opiskelijakortin muistaisi maksutilanteessa kaivella esiin. 🙂

Kuva © Avery Evans (Unsplash)

* Anyfin: Esimerkkinä, 1 000 euron lainan jälleenrahoitus antaa 10 kuukauden takaisinmaksuajalla 8,88% nimelliskorkon, 10 erää sekä 0 euro hallinolliset kulut, näin ollen todellinen korko on 9,25%. Kuukausikustannukset ovat tällöin 104 euroa ja takaisinmaksettava kokonaissumma on 1 041,15 euroa. Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja, ottamalla yhteyttä Anyfiniin saat selville mitä korkoa he voivat tarjota sinun luotollesi.  
** Mobify: Affiliate-linkki palveluun.
*** KomplettBank: Lainaesimerkki: korko 12,60 %, tod.vuosikorko 15,33 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 45 €, tilinhoitopalkkio 8 €/kk, yht. 14 070 €, maksuerä 235 €/kk.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s