Lokakuun yhteenveto + budjetti marraskuulle

Lokakuu on taputeltu, ja vaikka hieman säästökuukaudesta uhosinkin, ei tuloksissa ole mitään valtaisaa hurraamista. Tulot olivat 2380,21 euroa, menot puolestaan 3230,27 euroa. Menoihin tosin sisältyi ennalta tiedossa oleva, koirat-kategoriaan uppoava tuhannen euron maksu, johon olin etukäteen pikkuhiljaa säästänyt. Sen jos jättää huomiotta, jäätiin lokakuussa plussalle noin 150 e! Ja mikä parasta, on tuon säästösumman lisäksi lyhennetty velkoja 300 euroa. Kesän kulutushysteriasta yhä toipuessani pidän tuota 450 nettovarallisuutta kasvattavaa euroa hyvänä suorituksena.

Menoihin sisältyi lokakuussa paljon poikkeuksellisia kuluja. Harrastuksiin ja koiriin liittyviä, kausittaisia maksuja oli tuon tonnin lisäksi 245 + 169 euroa (nämä siis toistuvat 1-3 kertaa vuodessa). Lääkäriin (ja lääkärikäynnin unohtamiseen, ai s……) upposi 330 euroa, ja tätä herkkua on tiedossa vielä marraskuulle. Ei voi muuten taaskaan kuin olla kiitollinen siitä, että kun tarve on, on minulla varaa mennä nopeasti yksityiselle lääkärille. Julkisella asiani olisi saanut odottaa monta kuukautta, missä ajassa tilanne olisi saattanut ottaa takapakkia melkoisesti. Ruokabudjetti pysyi kivoissa mitoissa, eikä ravintoloissakaan hurviteltu mahdottomasti. Tavaroita ostin kaksi palapeliä (jotka on nyt tehty ja myyn pian eteenpäin) sekä kattilan loppuun kuluneen tilalle. Marraskuussa ajattelin pitää tavaroiden osalta nollalinjaa, mutta katsoa, josko lähikirpparilta saisi pari palapeliä pilkkahintaan synkkien marraskuun iltojen iloksi. Auton kulut olivat normaalia isommat kun tuli reissattua, mutta säästöäkin sain vaihtamalla renkaat pitkästä aikaa itse.

Marraskuun budjetti

Marraskuussa tuloja on tiedossa 2277,75 € (palkka + kilometrikorvauksia).

Menoja on puolestaan tiedossa ihan hitokseen.

  • Asuminen 637,00 €
  • Spotify + Netflix 12,98 €
  • Kuntosali 27 €
  • Luottokortin viimeinen lasku 15,88 €
  • Anyfin 100 € (maksan noin tuplat minimilyhennyksestä)
  • Vakuutukset 172,65 € 16,99 €
  • Lääkäri 503,8 €
  • Terapia 82,20 €
  • Koiran ell 99 €
  • Yhteensä 1477,86 € 1494,85 €

Näiden jo tiedossa olevien menojen ohelle suunnittelin yli jäävälle 898,89 782,9 eurolle seuraavanlaista jakoa:

  • Ruoka 300 €
  • Koirat 90 €
  • Auto/bensa 50 €
  • Ravintolat 50 €
  • Tavarat 20 €
  • Päihteet 40 €
  • Yhteensä 550 €

Hieman perusteluja budjetin takaa: ruuan kanssa olen havainnut 300 € riittäväksi, mikäli pyrin tekemään mahdollisimman usein eväät töihin. Koirien budjettiin olen laskenut mahdollisesti yhden kurssin sekä pienet täydennykset ruokavarastoon. Autoilua ei ole ennakolta tiedossa tavallista enempää, joten 50 euroa riittänee siihen, että pääsen harrastuksiin ja ruokakauppaan, oikeastaan tuo on hieman yläkanttiinkin. Ravintola-kategorian arvelen koronatilanteessa koostuvan parista noutoruokatilauksesta. Tavaroissa pyritään siihen, etten ostaisi muuta kuin kirppispalapelejä. Päihteet taas… tupakoinnin lopettaminen on yhä työn alla 🙂

Budjettiin jää tällä kaavalla ylimääräistä 249,89 232,9 euroa. Jos ja kun tämä toteutuu, on ajatuksena siirtää puskuriin noin 200 euroa ja lopuilla maksaa Anyfiniä nopeammassa tahdissa. Minulla on muuten taas puskuri! Toistaiseksi siellä on vaivaiset 50,22 € mikrosäästämisellä ja S-bonuksilla kerättyä rahaa, mutta onpahan edes jotain!

Marraskuusta on taas tulossa tietyllä tapaa tiukka, kun tiedossa on suht isoja lääkärikuluja. Nämä 500 euroa ovat onneksi todennäköisesti vuoden viimeiset siihen suuntaan, eikä alkuvuodestakaan pitäisi tällaisille lääkärikuluille olla enää tarvetta. Toki alkuvuodessa on taas omat isot kulunsa, sen sun tämän yhdistyksen jäsenmaksuja, autoveroa, ynnä muuta. Tässä loppuvuoden aikana olisikin tarkoitus saada listattua mahdollisimman monia vuoden 2021 varmoja kuluja, jotta saisin ensimmäistä kertaa laadittua itselleni vuosibudjetin. Tämä loppuvuosi on itselleni henkilökohtaisesti aina kovin raskasta aikaa, mutta yritetään siitä huolimatta vetää tuhlaillen alkanut 2020 vähän paremmin maaliin!

Edit 5.11.2020: korjattu parin laskun summaa niiden tarkennuttua sekä fiksattu pari laskuvirhettä. Pyrin kuun puolivälissä kirjoittamaan lyhyen välikatsauksen, niin on helpompaa pitää säästökuukausi kurssissaan. 🙂

Oma kontribuutioni vallitsevaan palkkakeskusteluun

Tilipäivä-ohjelma on tällä viikolla nostanut keskustelunaiheeksi palkat. Tästä innostuneena ajattelin siis valottaa omankin palkkakuittini sisältöä vähän tarkemmin.

Oma nettopalkkani on tällä hetkellä 3450 € kuukaudessa. Olen IT-alan toimistotyöläinen ja noudatan liukuvaa työaikaa (pääasiassa kuitenkin ma-pe 9-17), joten lisiä palkkaani ei tule, vaan se on kuukaudesta toiseen sama. Mahdolliset ylitöistä ja hälytyksistä kertyvät korvaukset pidän sen sijaan vapaina korkojen kera. Kerran vuodessa saatan saada pienen, lähinnä nimellisen bonuksen. Meidän yrityksessämme ei ole käytössä smartumeita tai lounasseteleitä, joten palkkani etuineen on tosiaankin hyvin tarkalleen tuo 3450 €.

Olen ollut saman työnantajan palveluksessa neljä vuotta. Aloittaessa palkkani oli 2600 €/kk, jonka jälkeen sitä on vastuiden lisääntyessä ja taitojen karttuessa nostettu noin kerran vuodessa. Aloite palkankorotukseen on aina tullut pomoltani, joten en voi sanoa olevani kummoinenkaan neuvottelija, vaan olen aina vain ottanut sen minkä olen saanut.

Palkkavertailun mukaan työtehtäväni keskipalkka on noin 3390 €, joten aika keskikastia tässä ollaan itsekin. Vaihtamalla työnantajaa voisin todennäköisesti nostaa palkkaani jonkin verran etenkin, jos ottaisin samalla esimiesvastuuta. Tällä hetkellä kuitenkin viihdyn työssäni mainiosti enkä kaipaa esimiestöihin.

Palkan suhteen minulla ei ole sen suurempia tavoitteita, mutta toki pyrin siihen, että kerran vuodessa minulle on syytä antaa palkankorotus. Käytännössähän tuo hoituu ihan siinä työn ohessa, pyrin olemaan aktiivinen ja kehittämään osaamistani sekä tuomaan firmalle lisäarvoa omilla ideoillani. Hyvin epäsuomalaiseen tapaan olen myös yrittänyt muistaa sanoa ääneen, mikäli olen mielestäni onnistunut jossain tehtävässä erityisen hyvin.

Joskus olen pohtinut, että n. 4000 €/kk olisi sellainen palkka, johon voisin olla täysin tyytyväinen. Todennäköisesti tässäkin asiassa nälkä kasvaa kuitenkin syödessä – minun alallani kun ei varsinaista maksimipalkkaa ole oikeastaan olemassa, toisin kuin hyvin tiukasti TESin taulukkopalkkoihin nojaavilla aloilla.

Ja mitä tulee itse palkkakeskusteluun aiheena – etenkin opiskeluajoilta tuttujen kavereiden kanssa olemme aina puhuneet palkoista hyvin avoimesti. Tiedän lähimpien, samalla alalla olevien ystävieni palkat, ja myös parisuhteessa ollessani tiesin tarkalleen puolisoni tulotason. Ja samoin olen näille ihmisille ollut itsekin palkastani avoin. Tiedän ainakin erään ystävän käyttäneen tätä palkkakeskusteluamme “kättä pidempänä” hänen neuvotellessaan itselleen palkankorotusta. Eli myös minun näkökulmastani avoimella palkkakeskustelulla ei voi kuin voittaa (poislukien se pieni ketutuksen hetki kun tajuat, että kaveri saa samasta duunista parempaa liksaa).

TGIPD (Thank God it’s Payday!)

Tätä tuli taas odotettua kuin kuuta nousevaa. Palkkapäivä on vihdoin täällä!

Tässä kuussa palkkani on poikkeuksellisen suuri, sillä sain hiljattain palkankorotuksen, mutta en ole rukannut veroprosenttiani vielä vastaamaan kasvanutta palkkaa. Totesin, että tämän hetken tiukka tilanne yhdistettynä nollapuskuriin on hyvä syy lykätä veroprosentin nostoa ensi palkkaan. Laskeskelin, että vaikka veroprosenttini nyt nouseekin seuraavaan kahteen palkkaan melkoisesti, saan silti loppuvuodesta enemmän käteen kuin syyskuussa. Pelkkää voittoa.

En ole vielä päässyt budjetoinnin ja tarkemman kuluseurannan makuun, joten ajattelin tässä postauksessa laskeskella paljonko palkasta jää kuun pakollisten kulujen jälkeen. Jospa sitten osaisin seuraavaa palkkapäivää odotellessa kuluttaa kohtuudella enkä taas tekisi uutta luottokorttivelkaa. Pari postausta sitten suunnittelemani ostolakko on muuten pitänyt hienosti; pari kertaa olen jo kerännyt tavaraa ostoskoriini (niin fyysiseen kuin nettikaupankin), mutta tullut järkiini ennen kassaa ja kiikuttanut ostokset kiltisti takaisin hyllypaikoilleen. Hyvä minä!

Tänään tililleni napsahti hulppeat 2.351,25 euroa! Siis noin 300 euroa enemmän, kuin viime kuussa. Tokihan isolle osalle tuosta on käyttökohde jo valmiina.

“Varmat menot” ennen seuraavaa palkkapäivää:
– Lainanlyhennys 51,68 €
– Taloustili (= ruokaan ja laskuihin) 400,0 €
– Harrastusmaksut 202,0 €
– Laskut ja luottokortti 307,01 €
= Yhteensä 960,69 €, palkasta jää jäljelle 1390,56 €

Jäljelle jääneestä summasta ajattelin jättää 600 € käyttötilille. Kokemus on osoittanut, että aiemmin yrittämäni 300 € on aivan liian vähän, mutta toisaalta jos en aseta minkäänlaisia rajoitteita, lähtee kulutus laukalle. Tässä kuussa on tiedossa halloween-menoja sekä todennäköisesti myös renkaidenvaihto, joten hieman reilumpi käyttövara on paikallaan. 500 € menee säästöön ASP-tilille. Koska sijoittaminen houkuttelee edelleen, päätin laittaa lisäksi 50 € OP Maailma Indeksi -rahastoon. Tuo viisikymppiä on toivottavasti sen verran, etten kaipaa sitä loppukuusta ja saisin sillä hetkellisesti tyydytettyä sijoitushaluni. Sijoitusinnostushan on sinällään hyvä ja tavoiteltava juttu, mutta hiukan ongelmallista tämän syksyn tiukassa rahatilanteessa. Jäljelle jäävät 240,56 € suuntaan laihan puskurini täytteeksi. Ensi kuussa saan toivottavasti täydennettyä puskuria hieman tätä reilummin, kunhan en tee uutta luottokorttivelkaa tässä kuussa.